Beeda

Beedan muotokuva valmistui eilen. Tämä olikin yksi isoimmista tilaustauluista mitä olen tehnyt ja aikaakin kului eniten kuin mihinkään muuhun tauluun ikinä. Mutta sen kyllä myös huomaa lopputuloksesta, tästä tuli yksityiskohtaisin työ kaikista mun tekemistä tauluista.
Välillä kyllä tuntui, ettei tämä valmistu ikinä, kun aina sai päähänsä että tuonne pitää lisätä karvoja ja tähän kans ja vielä vähän tuonne :D Karvojen lisäilyä voisi jatkaa loputtomiin, mutta pakko nyt jossain kohtaa lopettaa tai muuten teen tätä vielä ensi kesänäkin. Ja kai sen maalauksen nyt kuitenkin pitää näyttää maalaukselta eikä valokuvalta vaikka (hyper)realismista pidänkin.

Vielä taulun päälle tulee välivernissa, kunhan taulu nyt kuivaa vähän aikaa. Tauluhan on tehty öljyväreillä kangaspohjalle ja kokoa on 50cm x 70cm. 

 
 






 Näyttäisi se aika kivalle omallakin seinällä :D

Taulu on tehty blogiyhteistyössä Siirin kanssa. Kunhan taulu kotiutuu Siirille hän kirjoittaa taulusta oman postauksen blogiinsa ja lukijoillekin on jotain pientä kivaa tiedossa ;)
Hienosta mallikuvasta kiitokset Annikalle jonka blogissa kannattaa käydä katsomassa upeita hevosvalokuvia :)

14 kommenttia:

  1. Paljonko tuollaisen hinta olisi jos omasta tilaisi?:) Upea teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hinta alk. 290€, lopulliseen hintaan vaikuttaa kuvan vaativuus eli millainen tausta, hevosen varusteet, onko kuvia useampi samassa työssä jne. Mutta jos ihan yksivärinen tausta ja yksi hevonen niin lähtee tuohon 300e pintaan :)

      Poista
  2. Vau, aivan uskomattoman taidokkaasti toteutettu maalaus! Kaikkine yksityiskohtineen kuvaa jää vain ihastelemaan sanattomana. ;__;

    VastaaPoista
  3. On kyllä mahtava maalaus! Ei tarvitse miettiä mistä hankkii omansa sitten aikanaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Antista olisi kyllä kiva tehdä maalaus :)

      Poista
  4. Ihana ihana ihana beeda 😍

    VastaaPoista
  5. Aivan uskomaton!:) niinku hyvällä tavalla

    VastaaPoista
  6. Aivan upea! Teetkö myös muista eläimistä, kuten kissoista? :) ja onko hinta samaa luokkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, teen kyllä muistakin eläimistä. Hinnat on samat kaikilla eläimillä. Tuossa mun omasta kissasta tehty pastellityö viime vuodelta. http://katkopiirto.blogspot.fi/2014/09/coranar.html

      Poista