Molla, Reetu, Elli ja Rekku



Etsin Luoviksen taidehaasteeseen sopivaa vanhaa lyijykynäpiirrosta kun kaikki tulevat piirrokset ovat lahjatöitä jotka voi julkaista vasta joulun jälkeen ja ylimääräistä ei tässä oikein kerkiä piirtämään. Muistin sitten tämän  piirroksen mitä ei ole täällä blogin puolella julkaistu ollenkaan. 
Tämä tosiaan valmistui jo elokuussa ja facen puolella julkaisin kuvan syyskuussa kun lahja oli annettu mutta jäi sitten täältä kaikessa kiireessä esittelemättä. Korjataan tilanne nyt :) 

Piirrokseen haluttiin kaikki lahjansaajan vuosien aikana omistamat koirat eli Molla, Reetu, Rekku ja Elli. Piirroksella on kokoa A2 ja paperina käytin Bristol Boardia. 
Omat haasteensa toi koirien asettelu, isot kokoerot sekä kaikki koirat piti yhdistää eri valokuvista. Myös valokuvat oli erilaatuisia mikä on aina pieni ongelma tällaisissa yhdistämissä, kun valokuvan laatu vaikuttaa aina mun piirtämiseen ja siihen miten hyvin saan kaikkia pieniä yksityiskohtia tehtyä. 
Siihen nähden miten iso laatuero kuvissa oli, mielestäni sain koirat kuitenkin kivasti istumaan yhteen. 

 Ensimmäisenä aloitin berni Mollasta.



Seuraavana tein kultsu Reetun.



Joukon nuorimmainen on labbis Elli



Neljäs on sekarotuinen Rekku. 



Kaikki valmiina.

Luova Lauantai on kahden viikon välein kuvataiteen tekemiseen haastava blogi. Uusin aihe on lyijykynäpiirros. Lisää osallistujia olisi mahtavaa saada mukaan, käyhän katsomassa jos tykkäät piirtää/maalata ja kirjoitat blogia. Tämä ei ole kilpailu eikä piirustustaidoilla ole väliä kunhan annettu aihe toteutuu :)

10 kommenttia:

  1. Voi miten upea piirros! Todella lahjakas olet :)

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava työ! Sinulla on tekniikka hallussa luovuuden lisäksi. Silmä lepää.

    VastaaPoista
  3. Huh, menen ihan sanattomaksi näin upean työn edessä, vau!

    VastaaPoista
  4. Uskomaton työmäärä ja lopputulos. Ei riitä taito eikä kärsivällisyys tällaiseen meikäläisellä.

    VastaaPoista
  5. Todella upeaa jälkeä. En tahdo ymmärtää, miten tuollainen työ oikein on mahdollista tehdä. Useasta kuvasta kokonaisuuden kokoaminen on jo itsessään vaikeaa, mutta kun vielä teet lyijykynällä tämän, niin huh huh.

    Teen täällä sinulle aaltoja! Hienoa =)

    VastaaPoista