Heissan!

Tulipas blogillle pitkä tauko, hupsis. Mulla on blogia kohtaan ollut pieni inspiraation puutos, ei vaan ole yhtään tehnyt mieli kirjoittaa. Ja mitäpäs minä väkisin tätä kirjoittamaan kun ei siltä tunnu. Ei sen puoleen, tuossa oli muutenkin pieni sometauko, ei tullut päivitettyä facea eikä instaakaan kovin ahkerasti. Mutta nyt tuntuu siltä, että voisi yrittää taas päivitellä blogin puolta. Toivottavasti nyt ei ihan kaikki seuraajat ole kaikonneet :D

 Remi, pastellit pastelmat paperille, koko A3.

Blogitauon aikana on tapahtunut kaikenlaista, isoin muutos tapahtui toukokuun puolella kun aloitin elinkeinoharjoittajana taulujen teon.  Eli nyt sitten olen ihan oikea y-tunnuksen omaava yrittäjä, wohoo!  
Aikaisemmin toimin ukko.fi kautta kevytyrittäjänä. Joskus alkuvuodesta eksyin Op-kevytyrittäjä sivuille ja aloin miettimään siirtymistä tuonne. Toukokuussa uskaltauduin sitten tekemään tunnuksen. Tuossa kevytyrittäjyys on vähän harhaanjohtava nimitys, koska kyseessä on siis tosiaan ihan yrittäjyys eikä mikään kevytyrittäjyys mitä Ukko tai muut laskutusosuuskunnat järjestää. Op:n kautta saa oman y-tunnuksen eli toisin sanoen on yrittäjä ja op toimii kirjanpitäjänä. 
Tämä on ihan hyvä ratkaisu, ei tarvitse hoitaa paperihommia jatkossakaan eikä tuo ole sen kalliimpi kuin  Ukkokaan. Lisäksi saan yrittäjän edut kuten alvin alarajahuojennuksen ja voin vähentää kulut verotuksessa. 
Tietenkin nyt sitten yrittäjänä tulee myös vastuu toiminnasta, kuten kirjanpidosta jota säilytettävä seuraavat 10 vuotta. Sekä myös ah niin "ihanasta" uudesta tietosuoja asetuksesta mikä tuli voimaan 25.5. Muutama harmaa hius tuota tietosuojaraporttia laatiessa syntyi, mutta valmista tuli. Eli ei huolta, asiakkaiden tiedot on olleet turvassa ennenkin ja ovat jatkossakin.
Nettisivuilla sitä ei vielä löydy (eikä sen kai ole pakko ollakaan ) mutta tulee jossain välissä. Muutenkin mun nettisivut on vähän retuperällä, olen yrittänyt uudistaa galleriaa mutta ihan älyttömän iso homma. Kenen fiksu idea oli, että hei teenpä joka työlle oman esittelysivun vaihekuvineen! Joo ei olisi kannattanut aloittaa. Olispa rikas, niin voisin vaan palkata jonkun tekemään mulle sivut kuntoon :D

 Jeri, pastellit pastelmat paperille, koko A4. 

Toinen kiva juttu on se, että olen järjestämässä ihka ensimmäisen taidenäyttelyn. Tosin vasta ensi helmikuussa, mutta kuitenkin. En mie paljoa sen aikaisemmin voisi järjestääkään, kun ei oikein mitään sopivia tauluja ole laittaa esille. Nyt on hyvin aikaa maalata. Aihe tulee olemaan suomenhevoset ja paikka Joensuussa oleva ihana sisustusliike Turkoosi. Mutta tarkempia tietoja tulee sitten lähempänä :)

Jasumus, pastellit pastelmat paperille, koko A4.

Helmikuussa tapahtui sellainen yllättävä asia, että multa pyydettiin haastattelua sanomalehti Karjalaisen hevosliitteeseen. No mikä jottei, eihän tämmöisiä pyyntöjä joka päivä tule. 3.3. sitten ilmestyi pieni haastattelu :) 

Karjalainen 3.3.2018

Taika ja Ulpu, pastellit pastelmat paperille, koko A2. 

Muuten taulurintamalla on saanut hommia tehdä, niinkin paljon, että piti laittaa tauko uusien tilausten ottamiseen. Ihanaa että tilaajia riittää, mutta sitten kun niitä alkaa olemaan jonossa niin paljon, että ei enää tiedä miten kaikki saa tehtyä niin ei olekaan enää niin kivaa. Onneksi nyt alkaa helpottamaan ja jonon viimeisiä pääsee pian tekemään. Ainakin opin sen, että laita tauko jo hyvissä ajoin jos näyttää siltä että jono alkaa kasvamaan liikaa.

Joitain tämän vuoden puolella syntyneistä töistä voisin esitellä vaihekuvineen, mutta en taida lähteä kaikkia julkaisemaan kun valmistuviakin töitä olisi julkaistavaksi. Seuravana voisin postailla noista parista työstä mitkä ovat tällä hetkellä valmistumassa.

Lämmintä lauantai päivää kaikille!

0 kommenttia: