 |
| On se ruma. Vielä ;) |
Joskus vuonna 2007 maalasin isolle taulupohjalle laukkaavan hevosen, mutta en sitten pitänytkään siitä ja maalasin pohjan tummanruskeaksi. Ja siitä asti se sitten on kerännyt pölyä huoneen nurkassa.
Joskus pohjaa olen katsellut ja yrittänyt miettiä mitä siihen tekisi, mutta aina se on kuitenkin palautunut sinne nurkkaan.
Tänään otin sen taas esille, pyyhin pölyjä pois ja keksin että täältähän saisin apua aiheen keksimiseen ja samalla voisin pitää arvonnan jota jo keväällä vähän lupailin :)
Eli nyt kaikki keksimään aiheita. Aiheen voi kertoa sanallisesti tai voit linkittää mallikuvan. Useampaakin aihetta saa ehdottaa. Taulu on siis tuommoinen 60cm x 50cm kokoinen ja se tehdään öljyväreillä. Aiheita en nyt tässä vaiheessa rajaa mitenkään, kaikkea taivaan ja maan väliltä saa ehdottaa.
Ehdotetuista aiheista päätän sitten itse mikä inspiroi eniten. Taulun pyrin tekemään talven aikana, nyt ennen joulua tuskin sitä kerkiän tekemään kun tilaustaulut on kuitenkin etusijalla :)
Säännöt:
1. Aikaa vastata on tiistaihin 1.10 klo 12.00 asti.
2. Arvonnassa voit saada yhteensä neljä arpaa.
Yhden arvan
saat kun kirjoitat kommenttilootaan oman ehdotuksesi taulun aiheeksi, toisen kun liityt
lukijaksi ja kolmannen jos mainostat arvontaa omassa blogissasi ja vielä neljännen jos tykkäät katkopiirto.net sivusta facebookissa ja jaat seinälläsi ilmoituksen arvonnasta. Muista
kommentoidessa kertoa monta arpaa haluat ja linkki omaan blogiisi jos
mainostat.
3. Vastatessa käytä blogger- tunnustasi tai anonyymit keksivät itselleen
nimimerkin. Anonyymit saavat nimimerkin kun valitsevat kommentti
nimellä kohdasta nimi/ url- osoite.
4. Laita viestin loppuun sähköpostiosoitteesi jotta saan yhteyttä mikäli arpaonni suosii.
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan A3 kokoinen muotokuvataulu jonka tekniikaksi voit valita joko lyijykynät, pastellikynät tai vesivärit.
Nyt sitten mietintämyssy päähän ja aiheita keksimään! Onnea kaikille arvontaan ♥
Osallistumisaika päättynyt!